Presidentinvaalien ennakkoäänestys on meneillään. Ehdokkaat ovat 99-prosenttisesti samaa mieltä kaikesta, joten mitään järkyttävän suurta jännitysnäytelmää ei ole luvassa. Tästä syystä tilaisuus onkin mitä parhain keskustella jokaisten vaalien kaikista kiinnostavimmasta asiasta eli vaalimetasta.
Suomen nykyinen kaksikierroksinen presidentinvaalikäytäntö lienee kaikille tuttu, mutta kertauksena: jokainen äänioikeutettu voi äänestää yhtä ehdokasta, ja näistä ehdokkaista valitaan se, joka saa yli puolet äänistä. Kuitenkin mikäli kukaan ehdokkaista ei ylitä tätä 50% rajapyykkiä, järjestetään kahden ensimmäisellä kierroksella eniten ääniä saaneen ehdokkaan välillä toinen kierros.
Tässä järjestelmässä on kuitenkin ongelmansa. Ilmeisin niistä on dominoinut keskustelua niin aiempien eduskuntavaalien alla, ja nousevasti nytkin presidentinvaaleissa, eli taktinen äänestäminen. Vaikka käytössä olevan vaalitavan etuna on sen yksinkertaisuus, voi äänestyspäätös olla äänestäjälle hyvinkin monimutkainen, mikäli hän alkaa päätöstään enemmän miettimään.
Mikäli äänestäjä haluaa varmistaa itsensä kannalta mieluisimman mahdollisen lopputuloksen, ei hänen ole välttämättä järkevää äänestää omaa suosikkiaan, vaan valita sellainen ehdokas, jolla on mahdollisimman suuri todennäköisyys päästä toiselle kierrokselle ja voittaa se. Erityisesti nykyisellä sosiaalisen median ja välittömän kommunikaation aikakaudella tämä johtaa siihen, että äänestäjät jähmettyvät kahden suosituimman ehdokkaan taakse ja muut ehdokkaat jäävät marginaaliin. Gallupien ja median asema vaalien voittajassa kasvaa suunnattomasti, ja vetävä narratiivi kaksintaistelusta nousee ylitse itse politiikan substanssista puhumisen. Tämä puolestaan edistää monen jo monen huomaamaa ilmiötä poliittisesta polarisoitumisesta, jossa laajan kentän sijaan kannattajat keskittyvät muutaman kuplan ympärille.
Mitä asialle voisi tehdä? Itse ehdotan ratkaisuksi siirtoäänivaaleja.
Siirtoäänivaalissa äänestäjät yksinkertaisesti asettavat ehdokkaat järjestykseen mieltymystensä mukaan. Äänet annetaan äänilipukkeen ensimmäiselle nimelle ja lasketaan vaalitulos näin. Jos yksikään ehdokas ei saa yli puolta äänistä, vähiten ääniä saanut ehdokas eliminoidaan ja hänen saamat äänet siirretään kunkin äänestäjän toiselle ehdokkaalle. Tätä prosessia jatketaan, kunnes joku ehdokas saa enemmistön äänet.
Äänestyskertoja on siis vain yksi riippumatta ehdokkaiden määrästä. Lipukkeeseen ei tarvitse merkitä yhtään varavaihtoehtoa, mutta halutessaan voi merkitä vaikka kaikki. Mikäli kaikki lapulla olevat ehdokkaat on eliminoitu, ääni lasketaan tyhjäksi ääneksi. Tämä järjestelmä tunnetaan Single Transferable Vote -järjestelmänä (STV) (elikkäs SiirToääniVaaleina).
Ohessa on esimerkkiäänilipas jossa on jo 50 esimerkkiääntä ja alapuolella on laskettu äänten siirtoäänivaalitulokset kierroksittain. Nykyisellä äänijakaumalla Väykkä voittaa vaalit toisella kierroksella, mutta lisäämällä ääniä lippaaseen voit muuta tulosta.
Mitkä ovat siis siirtoäänivaalin hyödyt verrattuna nykyiseen vaalitapaan? Nämä ovat tietenkin kirjoittajan subjektiivisia näkemyksiä, mutta tässä muutamia:
1. Järjestelmä kannustaa äänestäjiä äänestämään omien mieltymystensä mukaan eikä taktikoimaan ääntään. Taktinen äänestäminen on varmasti jokaiselle tuttu konsepti viimeaikaisten vaalien vuoksi ja siirtoäänivaalitapa vähentää tätä ilmiötä merkittävästi. Oman äänensä voi ensisijaisesti antaa mieleisemmälle ehdokkaalle. Jos oma suosikkiehdokas tulee eliminoiduksi, ääni siirtyy seuraavalle. Lopulta ääni päätyy pienimmälle hyväksyttävälle pahalle, mikäli äänestäjä vain täyttää lipukkeen niin pitkälle.
2. Järjestelmä vähentää ehdokkaiden iinsentiivejä pyrkiä vetoamaan vain suurimpaan yhteiseen nimittäjään. Se vapauttaa heidät ehkä jopa olemaan hiukan radikaalimpia ja vetoamaan myös pienempiin, kenties tällä hetkellä politiikasta vieraantuneisiin äänestäjäryhmiin.
3. Kun äänestäjiä ei rangaista marginaalisempien ehdokkaiden äänestämisestä, myös yhteiskunta saa laajempaa tietoa siitä, minkälaisia ajatuksia ja ideologioita väestössä elää. Tämä voi olla hyvinkin arvokasta dataa yhteiskunnan ymmärtämisen kannalta ja se auttaa päätöksentekijöitä näkemään minkälaisille asioille on oikeasti kysyntää. Hyvä esimerkki tästä on Nato-jäsenyys. Ehdokkaat eivät halunneet puhua sen puolesta, sillä kansa ei ollut ilmaissut haluaan Natoa kohtaan tarpeeksi selkeästi. Kansa ei kyennyt ilmaisemaan Nato-kantaansa, sillä tarjolla ei ollut ehdokkaita, jotka olisivat selkeästi asettuneet asian taakse.
Vaikka suomen vaalijärjestelmä ei ole maailman suurin farssi, on järjestelmässämme selkeä valuvika siinä, että mikään elin tai taho ei ole vastuussa järjestelmän aktiivisesta kehittämisestä. Tärkeimpiä henkilökohtaisia poliittisia tavoitteitani on juurikin metapoliittisen keskustelun herättely, niin Suomessa kuin laajemminkin.
Mikäli haluat osallistua mielikuvitteellisiin siirtoäänivaaleihin nykyisten ehdokkaiden kautta, voit tehdä sen tästä. Julkaisen tulokset oikeiden vaalien jälkeen.