Nillitys: Hallituksessa on 108 kansanedustajaa. Paitsi ettei ole.

Eksyin tässä eräänä päivänä eduskunnan verkkosivuille, ja onnistuin pahoittamaan mieleni yhdestä pylväsdiagrammista.

Eduskunnan etusivulla esitellään eduskuntaryhmien voimasuhteita. Kaaviossa kansanedustajat on jaettu kahteen joukkoon:

• Hallitus: 108 kansanedustajaa
• Oppositio: 92 kansanedustajaa

Tässä on vain yksi ongelma. Hallituksessa ei ole 108 kansanedustajaa. Eikä hallitukseen oikeastaan kuulu kansanedustajia lainkaan siinä ominaisuudessa, että he ovat kansanedustajia.

Tiedän, mitä tällä tarkoitetaan. Kaikki tietävät. Mutta juuri se tässä ärsyttääkin.

Mikä ihmeen hallitus?

Suomen perustuslain 60 § määrittelee valtioneuvoston kokoonpanon varsin yksiselitteisesti¹:

Valtioneuvostoon kuuluu pääministeri ja tarvittava määrä muita ministereitä.

Siinä se. Siinä on hallitus.

Ei kokoomuksen eduskuntaryhmää, ei perussuomalaisten eduskuntaryhmää, ei RKP:tä eikä kristillisdemokraatteja. Ei edes puolueita ylipäätään. Hallitus on pääministeristä ja muista ministereistä muodostuva valtioelin.

Ministerin ei tarvitse olla kansanedustaja. Hänen ei tarvitse kuulua mihinkään puolueeseen. Valtioneuvosto voisi aivan hyvin koostua yksinomaan puolueisiin sitoutumattomista henkilöistä.

Hallitus ei myöskään ole eduskunnan osa. Perustuslain 3 §:ssä valtiolliset tehtävät jaetaan nimenomaisesti siten, että lainsäädäntövaltaa käyttää eduskunta ja hallitusvaltaa tasavallan presidentti sekä valtioneuvosto.

Eduskunnan tehtävänä on muun muassa valvoa hallitusta. Hallituksen jäsenten tulee nauttia eduskunnan luottamusta.

Miten ihmeessä olemme päätyneet tilanteeseen, jossa eduskunnan omilla verkkosivuilla hallitus esitetään 108 kansanedustajan joukkona?

Puolueet eivät ole hallitus

Perustuslaki ei edellytä, että hallituksen muodostamiseen osallistuvien eduskuntaryhmien jäsenet sitoutuisivat hallituksen tukemiseen koko vaalikaudeksi. Se ei edellytä ministerinsalkkujen jakamista puolueiden kesken eikä ministerien puoluesidonnaisuutta tai kansanedustajuutta.

Nämä ovat poliittisia käytäntöjä, eivät hallituksen oikeudellisen määritelmän osia.

Käytännössä kansanedustajat sopivat keskenään hallituksen kokoonpanosta, ohjelmasta ja tukemisesta. Tällainen yhteistyö on tietenkin täysin hyväksyttävää ja väistämätöntä. Kansankielinen ilmaisu siirtää mielikuvan tästä vallasta pois kansanedustajista puolueille.

Ero ei ole merkityksetön.

Perustuslain 29 § määrittelee kansanedustajan riippumattomuuden. Kansanedustaja on velvollinen noudattamaan oikeutta, totuutta ja perustuslakia, eivätkä häntä sido muut määräykset¹.

"Hallituspuolueen" kansanedustaja ei ole juridisesti velvollinen kannattamaan hallituksen esityksiä tai edes antamaan hallitukselle luottamustaan. Puoluekuri on poliittinen, ei oikeudellinen velvoite²⁴.

Kun kansanedustajat kategorisoidaan hallitukseen ja oppositioon, tämä ero hämärtyy. Syntyy vaikutelma, että hallituspuolueiden kansanedustajat ovat ensisijaisesti osa hallitusta, eivät sitä valvovaa eduskuntaa.

Käytäntö muuttuu instituutioksi

Tietenkin hallituspuolueiden ja opposition välinen jako on poliittisesti merkityksellinen. Hallituksen toimintakyky riippuu sen saamasta parlamentaarisesta tuesta, ja puolueet ovat keskeisiä tämän tuen organisoimisessa.

En siis väitä, että hallituspuolueista tai oppositiosta pitäisi lakata puhumasta.

Minua häiritsee, kuinka itsestään selvänä pidämme puolueiden muodostamien koalitioiden asemaa, kunnes ne alkavat käsitteellisesti korvata varsinaiset valtioelimet.

Tämä voi tuntua mitättömältä semanttiselta erolta. Minusta se kuitenkin kertoo jotakin siitä, miten suomalaista parlamentarismia hahmotetaan.

Eduskunta nähdään helposti hallituksena ja oppositiona, kahden keskenään kilpailevan poliittisen blokin näyttämönä. Hallituksen parlamentaarista enemmistöä käsitellään ikään kuin se olisi osa toimeenpanovaltaa.

Tosiasiassa kaikki 200 kansanedustajaa kuuluvat samaan valtioelimeen, jonka tehtävänä on käyttää lainsäädäntövaltaa ja valvoa hallitusta.

Miksi nillittää yhdestä pylväsdiagrammista?

Koska kyseessä on eduskunnan oma verkkosivusto.

Yksittäisen toimittajan tai kansalaisen puheissa tällainen epätarkkuus on normaalia. Arkikielessä sanat saavat tarkoittaa kaikenlaista.

Mutta valtiollisen instituution itsensä voisi odottaa käyttävän käsitteitä, jotka erottavat toisistaan sen, mikä perustuu lakiin, ja sen, mikä perustuu vakiintuneeseen poliittiseen käytäntöön.

Kenties huoleni on täysin suhteeton. Tuskin kukaan on muodostanut virheellistä käsitystä Suomen valtiosäännöstä yhden diagrammin perusteella. Eikä yhden kuvaajan vaihtaminen eduskunnan nettisivuilla tietenkään muuta parlamentarismin toimintaa. Ja on toki sillä arvonsa, että valtiolliset elimet viestivät kansankielisesti.

Mutta minusta on kiinnostavaa, kuinka helposti poliittiset käytännöt muuttuvat ajattelussamme itsestään selviksi rakenteiksi. Niin itsestään selviksi, ettemme enää huomaa eroa käytännön ja oikeudellisen järjestelmän välillä. Erityisesti silloin, kun nämä pehmeät rakenteet pönkittävät olemassa olevia valtarakenteita, kuten puolueinstituutiota, entistä voimakkaammaksi.

Ja jos tämä ero hämärtyy jopa eduskunnan omassa viestinnässä, missä sen sitten pitäisi pysyä kirkkaana?

Hallituksessa ei ole 108 kansanedustajaa vaan 108 kansanedustajaa kuuluu eduskuntaryhmiin, jotka ovat ilmaisseet tukevansa nykyistä hallituskokoonpanoa.

Tai kenties asian voisi ilmaista vielä tarkemmin vaikkapa eduskunnan äänestysten kautta.⁶⁷

Kiitos, että luitte tämänkertaisen nillitykseni.